Harmonikkayhtye Pomppaduuri

Harmonikkayhtye Pomppaduuri
Soittajat: Anita Lehto (ope), Katja Kiikala, Tarja Pääskylä, Hannu Äystö, Liisa Siivola, Tarja Partonen ja Hannele Sädelahti-Lassila

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kirjastossa 11.12.13

Syyskausi saatiin päätökseen soittokeikalla, joka tällä kertaa oli Hämeenlinnan pääkirjastossa. Hannu oli flunssan kourissa ja Anita tuurasi häntä muutamassa kappaleessa. Akustiikka teki tepposia: emme tahtoneet kuulla toistemme soittoa, mikä toi rytmiin ajoittain huojumista, vaikka Anita yritti parhaansa mukaan pitää meidät "ruodussa". Yhden soittajan puuttuessa huomasimme myös, kuinka korvaamaton jokaisen panos on.

Keikan päätteeksi palaveerasimme "backstagella" nauttien kirjaston jouluisesta tarjoilusta. Arvioimme kuluneen syksyn antia, suunnittelimme jo kevään soittokuvioita ja päätimme Sata Häme Soi -festareille osallistumisesta. Päätimme myös panostaa keikkapuoleen ottamalla ohjelmistoon enemmän tanssittavaa musiikkia, joten mikäli tiedät tarvetta Pomppaduurin soitolle, niin otapa yhteyttä Anitaan tai meihin soittajiin.

Tässä muutama välähdys tunnelmista. Kuvat otti  Hattulan Viihdesoittajien hanuristi Markku Viitanen, jonka bongasimme yleisön joukosta. Kiitos kuvaajalle!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti