Harmonikkayhtye Pomppaduuri

Harmonikkayhtye Pomppaduuri
Soittajat: Anita Lehto (ope), Katja Kiikala, Tarja Pääskylä, Hannu Äystö, Liisa Siivola, Tarja Partonen ja Hannele Sädelahti-Lassila

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tunnelmia Sibelius-opiston 10-vuotisharmonikkakonsertista


Perjantai-iltana pakkautui Hämeenlinnan Palokunnan talolle salin täydeltä harmonikkamusiikin ystäviä.
Konsertti alkoi mini- ja junioriharmonikkojen yhteisellä osuudella. Miniharmonikat (7-10 v.) olivat aloittaneet yhteissoittoharjoitukset vasta helmikuun puolivälissä, mutta niin vain soittivat hienosti oman osansa junnujen kanssa.

Seuraavaksi oli vuorossa Trio Accat (tai "Akat" niinkuin opettaja heitä kutsuu ;-)). He soittivat mm. Piazzollan vuodenajat sarjasta osan Kevät.

Väliajan jälkeen pääsi lavalle varsinainen harmonikkaorkesteri, joka räjäytti kyllä potin johtajansa Reijo Ahosen kanssa. Ohjelmistosta löytyi mm. Matyas Seiberin Irlantilainen sarja, Piazzollan  vuodenaikasarjasta osa Talvi, klassista sekä Nightwishin Taikatalvi - Storytime.

Orkesteria vahvistettiin vielä 2000-luvun alkupuolen soittajilla ja sitten kuultiin mm. Piazzollan Oblivion. Sovitus oli lähes sama kuin mitä me soitamme. Encorena oli vielä Nigthwishiä. Yleisö hullaantui varsinkin uudemmista hevikappaleista eikä suosionosoituksista meinannut tulla loppua.

Harmonikkaliiton edustaja Seppo Lankinen luovutti pronssisen merkin 16 nuorelle soittajalle sekä hopeisen merkin kultaisin lehvin orkesterin johtajalle Reijo Ahoselle huomionosoituksena merkittävästä työstä harmonikkamusiikin hyväksi. Nämä tunnustukset menivät kyllä aivan oikeaan osoitteeseen!

Konserttitunnelmin
-Liisa

PS. Se väliaikatarjoilu oli myös Tarjan kehujen väärti ;-)

1 kommentti:

  1. Kyllä oli hieno konsertti! Meidän pikku-Anni soitti Junnuissa, myhäilee tässä ylpeä isotäti- varamummi. Perustamme joskus duon Anni & Granny:-) Todella hienoa, että kaikista pienimmätkin soittajat ovat alusta saakka mukana yhteissoitossa. He saavat heti kokea soiton riemua, vaikka oma panos olisi "vain muutama nuotti". Voi niitä lasten iloisia ilmeitä!

    Kahvipöydän herkkujen tuomia kaloreita sulatellssani ajattelin, että myös me voimme olla ylpeitä yhtyeestämme. Aimo harppauksin on edetty tämän talven aikana ja kunnianhimoisia haasteita otettu. Ikaalinen odottaa!

    - Tarja Pää

    VastaaPoista